maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ihmiset on ihania!!

Kevättä mennään jo pitkällä ja meidänkin on aika päivittää blogiin vähän kevätjuttuja! Talvilomaa vietimme aika kivoissa säissä... Peetun isäntä ja emäntä lähtivät Gran Canarialle viikoksi eivätkä voineet Peetua sinne ottaa joten hyvä ystäväpariskuntamme Luka-bernin kanssa hoiti Peetua sitten viikon ajan. Kiitos kuuluu heille vielä kerran Peetun kaitsemisesta!!

Kuva Palmitos Parkista. Jylhät maisemat.

Kuvassa ei ole lumikinoksia, vaan Playa del Inglesin
suuren suuri hiekkaranta hiekkadyyneineen.


Lomareissun jälkeen kutsuimme kaikki perheenjäsenemme meille syömään ja kahvittelemaan. Ja Peetu halusi olla yllättävää kyllä (!) kaikkien lähellä, eikä vain omassa nurkassaan niinkuin tapaa yleensä olla. Johtuiko se sitten viikon erosta tai sitten se vain on aivan ihana hali-berni!!

Parhain rapsutusasento osoittautui rennosti makoillen. Siinä se oli kaikkien keskellä kun meitä oli 10 aikuista ja 4 lasta meillä samaan aikaan.

Siskoni kaksostytöt ja toiseksi vanhin poikansa rapsuttelivat Peetua,
tässäkin Peetu samassa asennossa. Parhain rapsu tulee masuun! 

Oli kyllä mukava lauantaipäivä kun kaikki läheiset saapuivat paikalle ja
sain kokkailla heille tajoilut. Näytti se Peetukin ottavan osansa nauttimisesta
kun riitti rapsuttelijoita ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti