perjantai 19. heinäkuuta 2013

Reppu ja reissumies

Pitkästä aikaa kuvasatoa tarjolla kun kävimme kesälomaretkellä Kristiinankaupungissa, tarkalleen ottaen luonnonsuojelualueella nimeltä Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahti.

Mukaan lähti meille jo tutuksi tullut Bella omistajiensa kanssa. Pakkasimme mukaan eväät itselle kuin Peetullekin. Ehtona Peetulle tietenkin oli, että jos haluat jotain omaa ruokaa mukaasi, kannat sen itse. Ja niin sai Peetukin oman repun selkään :)

 Reppu on ollut olemassa jo Peetun alkuvuosilta, mutta nyt se oikeastaan pääsi vasta tarpeelliseen käyttöön.

Peetu ja Bella joen rannassa. Vesi oli mitä ilmeisemmin murtovettä, eli sekoittunutta joen vettä meriveteen, sillä tämä joki laskee mereen. Hieman koirat sitä joivat, mutta enemmän niitä kiinnosti kahlata joessa ja nuuskia rantaheinikkoa.

Peetu rantaheinikossa.

Kaikkia heinänkorsiahan ei aina voi kuvastakaan poistaa... Muuten niin terävännäköinen Peetuli siinä :)

Peetu oli kahlannut ja sen jälkeen kiinnosti onko kenelläkään tarjoilla mitään hyvää??

Reitti kulki lammashaan vierestä. Koirat eivät ilmeisesti havainneet lampaita sillä me olimme myötätuulessa. Tai sitten ne olivat niin kaukana ettei aiheuttanut sen suurempaa kiinnostusta.

Retkikuntamme suuntaa kohti sekametsää, metsä jossa siis lehti- ja havupuita.

Kaunista metsää, luonnonsuojelualuetta.

Kun ihmiset tutkivat opastaulua, Peetu päätti huilata.

Samoin Bella paini oman fleksinnarunsa kanssa opastaulun luona.

Vihdoin päästiin nuotiopaikalle, ja Peetukin sai hetkeksi riisua repun selästään. Hienosti se peittää emäntänsä nousemalla istumapuomille :)

Uskollinen katse Peetun naamalla :) 

"Sullon niitä hyviä tuola takin taskus! Niitä mä haluan."

No tottakai sinä niitä saat, laitahan tuosta suu makiaksi :)

Ja sama katseiden vaihtaminen jatkui...

Evästauon jälkeen oli matkan taas jatkuttava, nyt käännyttiin sitten jo takaisin päin.

Paluumatkalla ohitimme taas lammashaan, muttei lampaita ollut nytkään lähellä.

Joten päätimme vastakkaisella pellolla ottaa kaveruksista kuvat.

Joo lämmin alkaa tulla tässä auringonpaisteessa.

Joten eikun emäntä kaivamaan repustaan juomavettä.

Ja kyllähän se vesi maistuikin.

Reitti oli takaisin tulleessa samaa, ja käytimme koiria vielä vähän vilvoittelemassa joessa.

Iloinen ilme naamalla kun sai vähän joessa viilentyä :)

Kotimatkalla ajelimme vähän maisemareittejä ja poikkesimme Jurvan Säläisjärvellä leirintäaluella. Ilma oli niin kylmä kun tuuli ettei rannalla ihmisiä ollut. Peetu kävi vähän kastelemassa jalkojaan ja muuten sitä kiinnosti rantahietikossa olevat hajut :)

Reissu oli sen verran rentouttava, että toiveissa olisi ehtiä vielä tämän niin lyhyen kesäloman aikana vielä jonnekin luontoretkelle...