keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Synttärit 31.10.2013

Peetu täyttää hienot 6 vuotta 31.10.
Onnea Rakkaalle nallekarhulle synttäreiden kunniaksi!!

Synttäreitä tullaan viettämään suht normaaleissa kuvioissa, arkipäivä näin halloweenin alla pistää varmaan emännän heilumaan imurin kanssa ja tälläisiä arkiaskareita tulemme tekemään Peetun kanssa :) Käymme toki mukavalla lenkillä kunhan työpäivä emännältä on takana ja sen jälkeen Peetu alkaakin odottamaan jo ruoka-aikaansa :)

Synttärilahjat ovat "käytännöllisiä", kuten monesti aikuiset ihmisetkin toivovat, ja Peetun "lahja" koostuu kahdesta asiasta. Ensimmäinen on aloitettu Synoquin-lisäravinteen syöttäminen. Peetu on jo reippaan viikon verran tätä saanut ja eron huomaa jo! Peetulla kun alkoi tapahtua ontumista aina silloin tällöin ja varsinkin pitkien lenkkien jälkeen tai kun nousi levosta ylös. Niin ajattelin ettei tälläine lisäravinne ikääntyvälle koiralle ole varmastikaan pahasta. Ja allekirjoitan tämän todellakin, sillä pariin otteeseen ollaan oltu kaverilenkillä, ja viimeksi kun oltiin Bella-bernin kanssa lenkillä tämän omistaja oikein kysyikin että mitä oikein on tapahtunut kun Peetu riekkui ja jaksoi ihan erilailla meuhuta Bellan kanssa, jota on oikeasti aika vähän aiemmin tapahtunut. Suosittelen kyllä lämpimästi!

Ja todellakin eron on huomannut ihan normijutuissa meidän keskenkin. Aamulenkeillä kuulemma Peetu oikein juoksee (laukkaa) vauhdikkaammin kuin aiemmin ja kun se on vastassa töistä tultaessa se joskus hyppää ihan kuin pikku pentuna ja ryntää vauhdilla kohti ja sukeltaa pää edellä jalkojesi välistä jääden siihen jalkojen väliin oikein painaen päätään vasten :)

Eli lyhyesti sanottuna energisempi tuntuu Peetu olevan ja nyt ainakaan tänään ei se mielestäni ontunutkaan kun kävelyllä kävimme.

Toinen "lahja" kuuluu alla oleviin kuviin. 








Lahja ei ole tuo nuunattavana oleva oranssi tyyny vaan tuo paikka... Meillä on ns. vierashuoneessa parisänky ja siellä huoneessa on myös tv. Monesti ollaan katsottu tv:tä tuosta sängyn päältä ja itse olisin aina kovasti halunnut että Peetukin saisi tulla siihen loikoilemaan. Kävimme isännän kanssa keskustelua jonkin aikaa puolesta ja vastaan ja minun kantani sitten "voitti" tässä keskustelussa. Ja oli kivaa sitten kun kaikki yhdessä istuimme sängyllä ja katselimme tv:tä. Peetu on ihan innoissaan kun sen käskee sinne kaveriksi. Se käy siellä joskus iltapissin jälkeen itsekseen makoilemassa muutaman minuutin mutta tulee pois kun ei me olla siellä sen kanssa ja rapsuttelemassa. Yönsä se menee nukkumaan jo sillä muutamia vuosia käytössä olleeseen sohvaan toiseen huoneeseen. Se on Peetun oma sohva ja siellä se nukkuu.

Onnea vielä kerran synttärisankarille Peetulle
ja rakkaille siskokultasille Iitalle ja Sintulle!!

3 kommenttia:

  1. Lämpimästi onnea Peetulle 6-vuotis päivänä!! Mukavaa kuulla, että lisäravinne auttaa noin hienosti teilläkin :) Meillä Sinttu syö Arthroflexiä ja myöskin erinomaisin tuloksin. Sinttu ei ole varmaan koskaan aiemmin ollut noin iloinen ja liikkuva kuin nykyään, vaikka vasen takajalka on leikattu. Oikein mukavaa talven odotusta teille kaikille! Ja paljon halirapsuja ihanalle Peetulle!

    VastaaPoista
  2. Hurjan paljon onnea 6-vuotiaalle Peetulle!!! Hienoa kuulla, että herra on saanut uuden vaihteen :)! Toivottavasti Peetukin saa elää vielä monta onnellista vuotta!
    Kaikkea hyvää teille ja Peetulle onnittelurapsut!

    VastaaPoista
  3. Paljon Onnea ja tosi paljon rapsutuksia synttäripäivänä Peetu veljelle. Tällaiselta sivulta meidät tavoittaa parhaiten kuin: http://allujaiita.omasivu.fi/
    Ne missä meidän vieraskirja on niin ne sivut ei pelitä oikeen ollenkaan ja ajattelin kokeilla tuollaista ja tähän asti on toiminut.

    VastaaPoista